Toiminta ja varaukset ratsastuspaikoissa
Yleistä
- Maneesissa ja kentällä voi aina ratsastaa, myös estetuntien yms. aikaan. Hevosenomistaja on vastuussa siitä, että kaikki tallilla kävijät tuntevat talon tavat ja ratsastusradan säännöt. Varaukset ovat tiedoksi muille ratsastajille tapahtumista ja päällekkäisyyksien välttämiseksi.
- Kaikki varaukset tehdään periaatteella, että areena on kaikkien käytössä, myös se itselle varattu pääty. Etenkin silloin, kun maneesissa on enemmän menijöitä, pitää huolehtia, että muutkin mahtuvat menemään varatussa päädyssä. Ainoa poikkeukset ovat irtojuoksutus ja irtohypytys niille sallittuina aikoina. Poikkeustapauksissa säännöistä ei nipoteta vaan joustetaan, kuten jos on sairas hevonen, ähkyistä voi taluttaa tai tarkistaa ontuman liinassa, ell käymässä, nuori hevonen otetaan huomioon tms.
- Jos varauksissa ja varaussääntöjen noudattamisessa on epäselvyyksiä tai varaaja yrittää rajoittaa muiden oikeuksia tilojen käyttöön, kerrothan asiasta Kitille.
- Maneesissa noudatetaan ratsastusuran sääntöjä, mutta tunnilla olijalle on kohteliasta mahdollisuuksien mukaan antaa tilaa tehdä harjoitukset rauhassa. Valmentajan tehtävä on pitää muut maneesissa olijat tietoisina siitä mitä ollaan tekemässä.
- Maneesiin tulosta ilmoitetaan ovikellolla käyttäen. Jos olet tuomassa maneesiin jotain poikkeuksellista, kuten lastenvaunut, kärryt, sateenvarjon tms. kerro siitä ratsastajille ENNEN KUIN tulet, jotta he voivat varautua hevosen mahdolliseen pelästymiseen.
- Hevoset puetaan ja riisutaan mahdollisimman vähän muita häiriten. Kävelijät väistävät muita ratsukoita voltilla tms. Mieluiten kävelyt ulkona, varsinkin jos useampi ratsukko maneesissa.
- Cypis-tallilla käytetään ratsailla kypärää. Kännykän käyttö hevosen selässä ja taluttaessa on kielletty.
- Muille ratsastajille ei saa aiheuttaa häiriötä / vaaratilanteita. Kiukunpurkaukset ja hevosen asiaton kuritus eivät kuulu ratsastusradalle tai talliin.
- Koiria ei saa päästää juoksemaan maneesiin tai kentälle. Jos ne osaavat käyttäytyä, ne voivat olla odottamassa maneesin katsomopäädyssä tai kentän ulkopuolella.
- Kaikki tunnit tms. toiminta laitetaan itse ylös kalenteriin, jolloin kaikki pysyvät kartalla.
- Lannat kerätään heti.
Varaukset ajoissa kalenteriin
Maneesin ja kentän varaukset tehdään mahdollisimman hyvissä ajoin, viimeistään edellisenä iltana klo 20 mennessä. Muun käytön poissulkeva varaus,kuten irtohypytys tai -juoksutus on on varattava viimeistään kaksi päivää aikaisemmin klo 20 mennessä.
Jos varaus peruntuu, siiä on hyvä mainita Facebook-ryhmän Viime hetken muutokset ja peruutukset -päivityksessä.
Varaukset kesäkaudella
Kesäkausi on voimassa huhtikuusta lokakuun loppuun tai aikana kun kenttä on käytössä.
Kaksi varausta on aina sallittu, mutta kahta estevarausta ei saa olla samaan aikaan.
Tunnin varaaja voi käyttää joko maneesia tai kenttää. Ensin tullut varaaja valitsee areenan.
Varaukset maneesikaudella
- Arki-iltaisin klo 17–19 maneesissa saa olla vain yksi varaus kerrallaan. Estetunteja saa varata tälle välille vain erikseen määriteltyinä aikoina.
- Muina aikoina varauksia voi olla kaksi samaan aikaan, mutta estetunteja saa olla vain yhdellä areenalla kerrallaan.
- Koko maneesiin varattujen estetuntien aikana päätyyn jätetään vähintään 20 metriä vapaaksi muuta ratsastusta varten.
- Yhdellä hevosella saa olla maksimissaan kaksi varausta viikossa arki-iltaisin klo 17–20 välillä. Useamman ratsukon tuntien osalta tästä voidaan joustaa
- Viikonloppuisin varataan ohjasajon kanssa vuoroviikoin ohjasajoa vastaava aika vapaaseen ratsastukseen, jolloin maneesia ei voi varata muuhun käyttöön.
Perussäännöistä sovitut poikkeukset:
- Torstaisin kaksi samanaikaista varausta on sallittu klo 17:30 asti
- Perjantaina on sallittu estevaraus klo 17–18
Irtohypytys ja -juoksutus
- Irtohypytystä ei arkisin klo 17–21, lauantaisin voi hypyttää myös klo 18 jälkeen. Muulloin arkena voi hypyttää myös ennen klo 17.
Juoksutus ja ohjasajo
- Juoksutus/ohjasajo ei ole sallittua klo 17–20 ruuhka-aikaan maneesissa eikä ilman paikallaolijoiden lupaa. Juoksuttaessa hevosella oltava aina asialliset varusteet, tavallinen riimu ei riitä.
Kävelytys/taluttaminen
- Kävelytys ei sallittua ruuhka-aikaan maneesissa. Loppukäyntejä ym. ei ratsasteta rinnakkain, jos maneesissa on useampia ratsastajia. Mieluiten kävelyt ulkona, jos mahdollista, ei koskaan ruuhkaisessa maneesissa. Jos maneesissa on selkeästi ruuhkaa, talutus ulkona
Varauskalenterin käyttö
Varauskalenteri löytyy osoitteesta https://teamup.com/ks9fops4qn196ym744
- Varauksesta pitää käydä ilmi mihin tarkoitukseen varaus on tehty, jotta muut voivat valita haluavatko tulla samaan aikaan.
- Varauksen luonne näkyy värikoodilla. Pitkän uran varaus merkitään mustalla varauksella. Mustan varauksen aikaan muut saavat tulla maneesiin ratsastamaan normaalisti ja estetunneilla päätyyn on jätettävä vähintään 20 metrin tila muille ratsukoille.
- Varaukselle tulee olla hyvät perustelut. Mikäli tuntien tai varatun käytön peruuntumisilmoitus jää tekemättä kahdesti, tallilla on oikeus poistaa tunti/tapahtuma varauskalenterista
Kestovaraukset / viikkotunnit
Varauskalenteriin on mahdollista tehdä pitkäkestoisempia, viikoittain toistuvia tunteja. Mikäli toiveissa on päällekkäisyyttä, asiasta neuvotellaan ja sovitellaan tasapuolinen ja kokonaisuutta parhaiten palveleva vaihtoehto. Satunnaisesti vakiotuntilaiset saattavat joutua joustamaan tunneistaan esimerkiksi kilpailun tai muun tapahtuman vuoksi.
Ilmoitukseen laitetaan
Mikä tunti / valmentaja. Mukana olevat ratsukot. Varaajan nimi ja yhteystieto.
Kurssit, kilpailut ja tapahtumat
Poikkeuksellisesti maneesi ja/tai kenttä voidaan varata muuhun satunnaiseen käyttöön pidemmäksi aikaa, kun se palvelee yhteistä etua, kuten tapahtumat omalle väelle, kuten kurssit, kisat, ym. toiminta, johon tallin ratsastajista suuri osa osallistuu.
Maneesin ja kentän varaaminen tapahtumiin, jotka rajoittavat yleistä ratsastuskäyttöä, on mahdollista erillisluvalla Kiti Santamalalta.